Final Fantasy VIII läpipeluuopas

Kirjoitettu kauan sitten - Laitettu sivuille 06.10.2008 - Julkaistu Final Fantasy Finlandin sivuilla (linkki)

1 | 2 | 3 | 4 | 5

Läpipeluuopas, joka on kirjoitettu varsin runsassanaisella tyylillä. Pidän juuri tähän tyyliin kirjoitetuista teksteistä, sillä tarkoituksensa palvelimisen lisäksi niitä on myös hauska lukea - tästä syystä siis pyrin oppaissani samaan itsekin. Alkuperäistä tekstiä en löytänyt, joten pdf jää nyt laittamatta toistaiseksi.

---

Johdanto

Onko FF8 helppo? Väärin, se on suorastaan naurettavan helppo. Eli seuraa erittäin optimoitu ohjeistus läpi pelin. Tämä ohjeistus on tarkoitettu erityisesti antamaan hyvä pohja säätämiselle. Oppaassa on mainittu joissakin kohdin otsikon alla kohta "Tärkeää". Tähän kohtaan listatut asiat on syytä hankkia/tehdä juuri tässä vaiheessa peliä koska se on myöhemmin joko mahdotonta tai ylimääräisen rasittavaa. En ilmoittele Draw-pointeista tekstissä, koska ne ovat mielestäni melkoisen puhdasta turhuutta, taikojen kanssa kun on vähän sellainen nolla tai sata -meininki. Lopuksi seuraa spoilerivaroitus, ihan kaiken varalta. Yritän vältellä ylimääräisiä, mutta joitain saattaa tulla.

Taikojen vetämisestä vielä sanon sen verran että sitä saa ja kannattaa tehdä miten vain parhaaksi katsoo, opas itse kertoo vain sellaiset kohdat joissa saa harvinaisia taikoja. Tätä kirjoittaessani en kertaakaan pitänyt ylimääräisiä (sellaisia joita ei mainita erikseen oppaassa) draw-maratoneja, eli kaikki loitsut junctioniin on hankittu refinellä kuten oppaassa sanotaan. Nopeampaa ja tehokkaampaa.



Hahmot

Ennen varsinaista pelin läpikäymistä otetaan pikasilmäys hahmojen pelillisiin ominaisuuksiin. Hahmot käydään läpi siinä järjestyksessä kun liittyvät ryhmään.

Squall
+ Tarkkuus (Hit%) aina 255
+ Hyvällä Triggerin käytöllä aina kriittinen osuma.
+ Renzokukenissa on kiva perusvahinko.
+ Lionheart limit
- Trigger tekee vähemmän vahinkoa kuin muiden kriittiset (x1,5 kun taas muut x2)
- Renzokukenin lopetusliike hyvin epävarma tekijä, siihen ei kannata luottaa.

Koska sinun on pakko käyttää Squallia melkein koko pelin läpi, ei ole hirveästi iloa arvioida tyypin ominaisuuksia sen enempää. Triggerin ansiosta juuri Squall on se hahmo johon kannattaa panostaa kaikki str-nosto. Tarkkuutensa ansiosta Squall on käytännössä immuuni Blind-statukselle, koska hän osuu siitä huolimatta.


Quistis
+ Degenerator
+ Limittien hankinta ja käyttö helppoa
+ Limitit tekevät pelin alkupuolella kivasti vahinkoa
- Muut limitit jäävät tavallisten hyökkäysten jalkoihin alun jälkeen

Quistis on parasta mitä voit saada kestäviä tavallisia hirviöitä vastaan (Degenerator tappaa minkä tahansa perusvihollisen (paitsi Cactuar ja Tonberry) kerrasta)


Zell
+ Oikeinkäytettynä Duel tekee todella paljon vahinkoa ilman satunnaisuuksia
- Limittien tekeminen pidemmän päälle rasittavaa

Zell on hyvä perusmättäjä, erittäin hyvä kakkosvalinta pomohirviöitä vastaan. Duelin oikeaoppinen käyttö tarkoittaa sitten sitä, että tehdään vain vuorotellen Booya ja Punch Rush tekniikoita, saat huomattavasti enemmän iskuja aikaan kuin yrittämällä monimutkaisia lopetusliikkeitä.


Selphie
+ Parhaan aseen tarkkuus 255
+ Slot on joskus ihan kiva
+ Full-cure
- Slot on epävarma ja sen selaamiseen kuluu paljon aikaa
- The End on ihan laama

Selphie on lähes turha missään taistelussa, koska Slot-limitti häviää käyttökelpoisuudessa kaikkien muiden limiteille, jos et sitten jaksa alkaa selailemaan (tylsää) The Endiä, jonka käyttö on yhtä paljon huijausta kuin Herot tai Holy Warit. Slotin helmet ovatkin Full-cure ja 3xAura. Parantajana toimiva hahmo, mutta valitettavasti Recover-kyky tekee erillisen parantajan täysin turhaksi.


Rinoa
+ Angelo Search
+ Angel Wing
+ Wishing Star
- Muut limitit, joita ei kannata edes hankkia sillä ne hankaloittavat parempien limittien käyttöä.
- Todella onneton Str.

Kuten yltä voi lukea, Rinoa on hyödyllinen vasta ihan pelin lopussa saatuaan kaikki hyvät limitit. Jos Angelo Searchilla ja Angel Wingillä kikkailu ei kiinnosta, kannattaa Rinoa unohtaa kokonaan (näiden limittien käytöstä lisää toisessa oppaassa).


Irvine
+ Fast Ammo tekee todella paljon vahinkoa
+ Shotgun Ammo jyrää koko vihollislauman
+ AP Ammo on pirun tyylikäs ja lisäksi varsin tehokas
+ Limittien käyttö vaivatonta
- Ammuksia pitää muistaa hankkia, erityisesti Fast Ammot loppuvat kolmen taistelun välein.

Irvine on hyvä jokaisessa taistelussa mutta ei välttämättä paras missään. Kannattaa todellakin pitää mielessä että ammuksia kuluu kun innostuu. Jos koko peli pitäisi pelata läpi samalla ryhmällä, Irvine olisi ykkösvalinta (no, Squall on pakollinen, joten...)

Yleisesti ottaen hyvä kokoonpano liikuttaessa on siis Squall, Quistis ja Irvine kun taas pomohirviöitä vastaan Squall, Zell ja Irvine/Rinoa. Kuitenkin ottaen huomioon pelin helppouden on oikeasti ihan sama ketä käyttää missäkin, noilla ryhmillä on vain tapana hoitaa hommansa nopeinten.

1 | 2 | 3 | 4 | 5